Pyhän Jaakon pyhiinvaellus Espanjassa
Santiago de Compostelan camino
- Apostoli Jaakob vanhemman hauta Santiago de Compostelassa Euroopan läntisimmässä osassa on ollut jo tuhannen vuoden ajan maanosamme tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita. Keskiajalla Santiagoon vievien reittien, p. Jaakon tien, kaukaisimmaksi osaksi koillisessa liittyi Hämeen Härkätie.
Ohjeita caminon vaeltajalle
Olen tähän kerännyt muutamia ajatuksiani sekä minulle tulleita kysymyksiä ja vastauksiani ohjeiksi Santiago de Compostelan caminolle mieliville.
Varusteet
Perusvarusteluetteloksi käy vanhan saksankielisen Santiagon pyhiinvaelluksen laulun mainitsemat
* kahdet kengät
* vesileili
* leveälierinen hattu
* sateen ja tuulen pitävä takki
* matkapussi ja
* sauva.
Näihin on tosin lisättävä nykypyhiinvaeltajan tärkein varuste: credencial del peregrino eli pyhiinvaeltajatodistus, jota ilman ei voi yöpyä edullisisissa pyhiinvaeltajien majapaikoissa! Credencialin voi hankkia esim lähtöpaikan refugiosta, jos ei ole jo Jaakontien ystäviltä sitä hankkinut.
Kenkien on oltava tukevat ja hyvin sisäänkävellyt. Lenkkikenkiä en suosittele, ainakaan ainoiksi, sillä ne eivät koleikoissa tue riittävästi nilkkoja. Kannattaa siis hyvissä ajoin sijoittaa hyviin vaelluskenkiin ja ryhtyä niillä kävelemään. Toisina jalkineina voivat olla vaikkapa vaellussandaalit.
Vettä on aamulla vaellukselle lähdettäessä oltava litra tai pari. Espanjassa voi juoda vesijohtovettä, mutta kyläkaivojen osalta on katsottava, onko kyseessä juomakelpoinen vesi. Ja vettä on muistettava juoda pitkin päivää.
Leveälierinen hattu suojaa niin kylmältä kuin kuumaltakin. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota vasemman puolen lieriin, sillä jatkuvasti länteen kuljettaessa vasen korva kärventyy… Hattua voi siis täydentää aurinkovoiteella, ainakin vasemman korvan osalta.
Sadetta on tiedossa läpi vuoden, viimeistään Galiciassa. Ja vuorilla voi olla kylmää keskikesälläkin. Keskiaikainen pyhiinvaeltaja yöpyi viittaansa kääriintyneenä, nykypyhiinvaeltajalla on varmaankin makuupussi.
Matkapussiksi kelpaa hyvä rinkka, johon tulee aina pakanneeksi liikaa tavaroita.
Sauva on erityisesti tarpeen jyrkissä alamäissä, jottei tarvitse jarruttaa pelkillä jaloilla.
Sadevarusteena hyvä on rinkan yli menevä sadeviitta. Ja jalassa tukevat ja vedenkestävät vaelluskengät.
Valmistautuminen ja päivämatkojen suunnittelu
Verkossa on paljon Jaakonteihin liittyviä sivustoja. Mielestäni erityisen hyvä on Espanjan Jaakontien ystävien yhdistysten liiton sivusto caminosantiago.org, josta löytyy m.m. jokaiselta Espanjan Jaakontieksi merkityltä reitiltä listaus pyhiinvaeltajien majataloista. Sivusto on espanjaksi, mutta pienellä mielikuvituksella sitä pystyy käyttämään. Sivuston etusivulta majatalolistaukseen pääsee seuraavasti: Valikko “Caminos” > “Caminos a Santiago en España” ; avautuvalla sivulla on eri suunnista tulevien reittien laatikoita, joista valitaan haluttu reitti ja osuus; nyt avautuvalla sivulla on vasemmassa reunassa reitin ns. päiväosuudet, yläosassa karttakuva ja sen alla kuuden lehden selostusosuus; lehdistä avataan toinen vasemmalta, “Albergues”; eteen tulee taulukko, jossa on kylä kylältä alberguet – linkit niiden sivuille, tiedot aukiolosta (punainen “Cerrado” = suljettu), omistuksesta (yksityinen, yhdistyksen, kunnan, seurakunnan), paikkojen määrä, yöpymisen hinta ja puhelinnumero sekä toisella rivillä kuvakkeet saatavilla olevista palveluista. Jos yöpymishinnan kohdalla on 0 € tai “Donativo”, on hyvä antaa 5 – 10 € lahjoitus
Aiomme käyttää matkaan noin kolme viikkoa. Millaista kilometrimatkaa suosittelet? Olemme varovasti arvioiden keskikuntoisia, teemme 5 – 10 km kävelylenkkejä säännöllisesti ja aiomme treenata vielä ennen kevättä.
Siellähän pitää kaikki kantaa itse (paitsi ne tavarat, jotka postittaa Santiago de Compostelan noutopostiin). Kaikkea, mikä rinkan painossa ylittää 10 kg, katuu viimeistään toisena päivänä. (Itselläni taisi olla lähes 15 kg.) Mutta kyllä rinkankin kanssa kulkee, 20 – 30 km päivässä. Mikä on yli 30 km:n menee ylitöiksi. Pientä osviittaa saatte pakkaamalla jonakin viikonloppuna n. 10 kg:n rinkat ja kävelemällä parina päivänä peräkkäin 20 – 25 km. Toisena päivänä on sitten hyvä olla mahdollisuus tarkasti mitata tuntivauhti (1/2 km:n tarkkuudella). Kohtuullisen päivämatkan saa kertomalla yhden tunnin aikana kävellyn matkan kahdeksalla.
Lounas- ja lepotaukoineen päivän matkan kulkemiseen menee siten 10 – 12 tuntia, josta siis silkkaa patikoimista kahdeksan.
Äkikseltään arvioisin, että kolmen viikon vaellukseen maksimimatka on 450 km eli lähtöpaikkana Burgos. Itse kuljin 350 km (lähtöpaikkana Sahagún) vajaassa kahdessa viikkossa. Ehkä teille Sahagún olisi hyvä lähtöpaikka. Huhtikuussa vielä yhtenä ongelmana on, että ennen Galiciaa (viimeiset 150 km) kaikkien kylien majapaikat eivät ole auki, joten voi joutua ratkaisemaan käveleekö päivässä 15 vai 35 km.
Olit siellä maaliskuussa. Oliko se hyvä ajankohta? Onko retkeilymajoissa tuohon aikaan kylmä? Emme haluaisi lähteä “ruuhka-aikaan” ts. kesällä, mutta emme myöskään liian hiljaiseen aikaan.
Maalis-huhtikuun taitteessa oli vielä kovin hiljaista, monet päivät ja yöt vaelsin ja yövyin yksin. Enemmälti väkeä alkaa olla liikkeellä huhtikuun puolivälin jälkeen. Pääsiäisen ajankohta vaikuttaa tosin siksi, että suomalais-luterilaisten hiljainen viikko on espanjalaisten semana santa, pyhä viikko ja yleinen loma-aika. Palmusunnuntain viikonvaihteesta pääsiäiseen joka reitillä on paljon espanjalaisia pyhiinvaeltajia, pääsiäismaanantaina enimmäkseen enää ulkomaalaisia.
Ulkolämpötila oli aamun 2-5 ja iltapäivän n. 15 asteen välillä. Majapaikoissa oli toki lämmin, joskin kivilattiat olivat kylmiä.
Olemme ajatelleet ajankohtaa 17 päivästä syyskuuta– lokakuun puoliväliin, Silloin ei varmaan ole reitillä ruuhkaa?
Ajankohta vaikuttaa hyvältä: on vielä loppukesän lämpö muttei enää keskikesän kuumuutta. Ja vaeltajiakin vähemmän kuin keskellä kesää. Muistakaa huomioida päivien lyhenevän.
Mitä tiedät keskimääräisestä säästä siellä huhtikuun alussa?
Ei mitään kesäistä. Itse lähdin monena aamuna liikkeelle lähes yöhallan keskeltä. Vuorille satoi lunta. Loppumatka on Galiciaa, Espanjan sateisinta aluetta, jonne Atlantin kosteat ilmat satavat ennen vuoria, joiden jälkeen ne iskevät kuivina ylätasankoon Leónin puolella. Santiagossa oli suomalainen kesäkeli: sadetta ja maksimilämpö n. 15 astetta. Mutta vaeltamiseen hieman viileä on parempi kuin liian lämmin.
Miten arvioit, aiheuttaako mahdollisesti pääsiäinen, joka on ensi vuonna samaan aikaan idässä ja lännessä ryntäyksen sinne?
Vaikea arvioida. Ehkäpä yhteinen pääsiäinen ennemminkin innostaa viettämään kotiseudulla.
Entä rahoituspuoli, millainen budjetti suunnilleen meidän on varattava???
Lennot, Espanjan junat ja bussit sekä 25-30 € / hlö / päivä riittänee. Päiväkustannuksissa pääsee jopa 15-20 € /hlö /päivä, jos vähän katsoo, missä aterioi. Perillä Santiagossa menee tietenkin enemmän…
Tien varteen ja takaisin kotiin
Miten sinne pääsee lentäen?
Mikä on sinne, siitähän se riippuu. Jos haluat kulkea koko reitin, kaipaat Roncesvallesiin. Kätevintä voi olla lentää Madridiin, siirtyä sieltä junalla Pamplonaan ja sitten linja-autolla (arkisin klo 18.00, lauantaisin klo 16.00, ei lainkaan sunnuntaisin; 6 euroa) Roncesvallesiin. Tai taksilla. Ja sitten aikanaan Santiagosta junalla Madridiin. Jos kuljet Pamplonan kautta, sinun kannattaa käyttää Roncesvallesin auton odotusaika kaupunkiin tutustumalla. Voit sitten vaelluksellasi yksinkertaisesti kulkea kaupungin läpi.
Mutta jos haluat kulkea vain osan matkasta, kätevintä on ehkä lento Barcelonaan ja sitten Galicia-yöjunalla lähtökaupunkiin. Juna koskettaa Santiagon Caminoa Burgosissa (475 km), Sahagúnissa (350 km), Leónissa (300 km), Astorgassa (250 km), Ponferradassa (200 km) ja Sarríassa (110 km). Paluumatkalla juna Barcelonaan (vaihto La Coruñassa, josta yön yli yhtä kyytiä.) Espanjassa pitkän matkan junissa paikkalippu on pakollinen, joten matka kannattaa ostaa etukäteen. Siinä voi myös säästää melkoisesti rahaa. Espanjan valtion rautateiden (RENFE) nettisivut palvelevat myös englanniksi.
Linja-autolla matkustaminen on myös kohtalaisen edullista. Espanjassa ei ole Matkahuoltomme kaltaista yhtä paikkaa selvittää kaikkien yhtiöiden vuorot ja varata liput. Caminon suunnalla pitkiä linjoja liikennöi ainakin ALSA -niminen yhtiö, jonka nettisivut ovat myös englanniksi.
Santiagosta paluu voi onnistua myös pyhiinvaeltajille tarjotuilla edullisilla liittymälennoilla. Kannattaa kysyä!
Ruokailut
Mitä mahdollisuuksia on ruokailuun? Aamupala ja päivällinen ostettavissa? Eväät matkalla???
Ruokailut on hoidettava omin voimin ja eväin. Joissakin refugioissa voi tosin ostaa (edullisesti) illallisen tai aamiaisen. Itse ostelin kaupoista leipää ja juustoa aamu- ja välipaloja varten ja keittelin illoin aamuin refugiossa teet. Joinain päivinä tosin vaelsin ensin pari tuntia ja sitten vasta söin aamiaista jossakin kuppilassa.
Lounasta Espanjassa syödään myöhemmin kuin meillä, klo 14-16. Monin paikoin on tarjolla edullisesti pyhiinvaeltajien lounasannoksia: alkuruoka/salaatti, pääruoka, jälkiruoka/kahvi sekä juoma (esim. pullo viiniä). Kaupungeissa ja isommissa kylissä on tietenkin ravintoloita, joissa lounas voi maksaa toistakymmentä euroa, mutta kyllä sillä jaksaakin.
Majoitukset
Missä siellä on mahdollista yöpyä? Yhteismajoitus? Makuupussi mukaan?? Onko mahdollista saada huone kahdelle? Onko yöpaikat varattava etukäteen?
Edullisimpia majapaikkoja ovat pyhiinvaeltajille tarkoitetut “turvapaikat” (refugio tai albergue de peregrinos). Ne eivät maksa juuri mitään, jotkut ovat täysin maksuttomia (soveliasta antaa lahjoitusta 5-10 euroa), halvimmat määritellyt hinnat ovat 5 euroa, paikoin joutuu maksamaan jopa 15-20 euroa. Niissä on sängyt ja patjat, joten makuupussi pitää olla. Maalis-huhtikuun taitteessa vietin monet yöt ainoana yöpyjänä. Vuoteita ei voi etukäteen varata, ja jos väkeä on enemmän, kyseessä on yhteismajoitus.
Onko kaikki tavarat kannettava itse koko ajan vai onko siellä mahdollista lähettää jotain kuljetukseen? Missä säilytetään arvotavarat= kamerat yms. yöpymisen aikana?
Kaikki kannettava. Voi toki lähettää Santiagoon tai matkan varrelle noutopostiin, jossa säilytetään 4 viikkoa. Espanjan posti tarjoaa myös kuljetuspalvelua majapaikasta seuraavaan, sen englanninkieliselle sivulle pääsee tästä.
Mitään turvalokeroita refugioissa ei ole, joten on vain luotettava, että kaikki säilyy. Passi, rahat ja matkaliput on hyvä ottaa makuupussiin, mutta kamera makuupussissa voi tehdä unen kulmikkaaksi…
Oppaita / Matkakertomuksia – omakustanteita
Seuraava luettelo perustuu omaan kirjahyllyyni. Monia näistä kirjoista pidetään ajan tasalla, siis uudempia painoksia voi olla saatavilla.
Olen tarkoituksella koonnut laittanut opaskirjat ensin.
Herbers, Klaus
Der Jakobsweg. Mit einer mittelalterlichen Pilgerführer unterwegs nach Santiago de Compostela. Tübingen: Gunter Narr.1998
* Kaikkien Santiagon pyhiinvaellusoppaiden esikuvana ja viitteenä on keskiaikainen Liber Sancti Jacobi, tässä saksaksi käännettynä ja selitettynä.
María del Carmen Zarzalejos
La cocina del Camino de Santiago. Madrid: Alianza.1993
* Pyhiinvaellusopas, jossa reseptejä Pyreneiltä ja Baskimaasta aina Santiagoon. Siis jos haluaa tehdä tarta de Santiagon …
Drouve, Andreas
Nordspanien und der Jakobsweg. Bielefeld: Reise know-how.1999
* Oikeastaan matkaopas koko Pohjois-Espanjasta. Liian painava mukana kannettavaksi, mutta hyväksi avuksi suunnitteluun.
Kasper, Michael
Spanien: Jakobsweg. Der Weg ist das Ziel. Outdoor Handbuch 23. Struckum: Conrad Stein 1999
* Taskukokoinen ja tarkka. Suosittelen saksantaitoisille.
Spanien: Jakobsweg Nebenrouten in Nordspanien. Outdoor Handbuch 71. Struckum: Conrad Stein 1999
* Jos olet jo kulkenut ranskalaisen reitin ja haluat vaeltaa uudestaan toisia teitä, tästä saat ohjeet.
Raju, Alison
The Way of St James. Le Puy to Santiago. A Walker’s Guide.Milnthorpe: Cicerone.1999
* Jaakontien viimeiset 1500 km Keski-Ranskasta Santiagoon ja edelleen Finisterraan. Taskuun sopiva. Jokainen risteys kerrottuna (tosin risteykset muuttuvat vuosi vuodelta).
Millán Bravo Lozano
Praktischer Pilgerführer. Der Jakobsweg. Sahagún: Centro estudios camino Santiago.1999
* Tämä on julkaistu useilla kielillä, mm. englanniksi. Liian suurikokoinen vaellusta varten, mutta erilliset karttalehdet ovat erinomaiset mukaan otettaviksi. Kannattaa siis käyttää valmisteluissa.
Matkakertomuksia:
Jaakon tiellä : Santiagon vaeltajan päiväkirja / Issakainen, Martti / Helsinki : Suomen lähetysseura, 2008
Santiago de Compostela : matka apostoli Jaakobin haudalle / Gardberg, Carl Jacob; suomennos: Irma Savolainen ; [kuvat: Carl Jacob Gardberg ; kartat: Paula Jääskeläinen] / Helsinki: Schildt, 2009
Santiagon simpukka : matkaesseitä ja kuvasarjoja Espanjasta / Kallio-Visapää, Sinikka / Helsinki : Otava, 1952
Simpukankuorelta kotiin : matkani Santiago de Compostelaan / Linna, Susanna / Helsinki : Arkki, 2006
Pieniä ihmeitä Santiagon tiellä / Probst, Pirkko /Turespana, Instituto de Turismo des Espana, 2004
Tie, mies ja tähtitaivas / Salminen, Jukka / Päivä, 2012
Simpukan tähden : vaellus Santiago de Compostelaan / Selén, Kari / [Helsinki] : Edita, 2006
På god väg : en pilgrimsvandring genom Frankrike och Spanien / Tiainen, Tom / Helsingfors : Fontana media, 2007
Tätinä taipaleella : erilainen vaellus Santiago de Compostelaan / Vekkeli , Pirkko – Jäppinen, Liisa / Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012
Linnunradan tiellä: pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan / von Bruun, Heli – von Bruun, Mikko [Helsinki]: Nord Print, 2009
Pieni pyhiinvaellus Pyhän Jaakobin tiellä : arvojen ja asenteiden pohdintaa matkalla Santiago de Compostelaan / Hautaniemi, Erkki / 2010
[Erkki Hautaniemi], 2010
Euroopan halki pyhiinvaeltajien jalanjäljissä / Hovikoski, Pedro / [Pedro Hovikoski], 2008
Apostolin kyydillä pyhien polkuja / Joutjärvi, Mauri / [Mauri Joutjärvi] , 2010
Elämäni vaellus : lähdin ja sain paljon / Marjakangas, Johannes / [Sievi] : Johannes Marjakangas, 2009
33 päivää Santiago de Compostelaan : vaeltajan päiväkirja / Mylläri, Anneli / [Tampere] : Mediapinta, 2009
Kolmea reittiä Santiagoon : vaeltajan päiväkirja 2 / Mylläri, Anneli / [Tampere] : Mediapinta, 2011
Buen camino / Neuvonen, Nelli / 2011
Pyhiinvaellus : pyhältä vuorelta Santiagon tielle / Tenho, Markku / [Markku Tenho], 2009
Slå sönder spegeln! / Thorn, Christina / Nykarleby : Skrivor, 2008
Kivipallo : matkalla pyhiin / Tukiainen, Tapani / [Porvoo] : Porvoon julmapaino, 2006
Kävellen Santiago de Compostelaan : matkakirja, muun muassa / Wetterstrand Tuija / [Wetterstrand, Tuija], 2011
- painos Kävellen Santiago de Compostelaan : matkakirja, muun muassa / Lehtonen, Tuija / [Tuija Lehtonen], 2005 )
Kirkontorni näkyy jo! : camino Santiago de Compostelaan / Zotow, Marja-Liisa / [Helsinki] : Opus liberum, 2008
Matkat Santiagoon caminon Espanjan osuudella
Taulukoissa mainituilla paikkakunnilla on (yhtä lukuun ottamatta) edullinen pyhiinvaeltajien majapaikka.
Lihavoiduilla paikkakunnilla on Espanjan valtion rautateiden RENFEn rautatieasema.
Yösijojen määrä on viimeksi päivitetty muutama vuosi sitten, ajantasaisemmat tiedot löytyvät tästä linkistä espanjankielisinä sivun yläosassa olevien ohjeiden mukaisesti kohdasta “Camino Frances”.
Maakunta provinssi Paikkakunta |
Yösijojen määrä |
Korkeus meren pinnasta |
Seuraava maja- paikka |
Matkaa Santiagoon jäljellä |
Navarra | ||||
Roncesvalles | 110 |
952
|
24 |
734
|
Zubiri | 46 | 528 | 6 | 710 |
Larrasoaña | 28 + 25 | 490 | 11 |
704
|
Trinidad de Arre | 34 | 430 | 4 | 693 |
Pamplona | 20 / 100 |
446
|
5 |
689
|
Cizur Menor | 25 / 27 | 483 | 17 | 684 |
Puente la Reina | 72 / 100 |
346
|
23 |
667
|
Estella | 114 |
426
|
20 |
644
|
Los Arcos | 72 |
447
|
7 |
624
|
Torres del Río | 32 | 479 | 12 | 617 |
Viana | 54 |
478
|
7 |
605
|
Rioja | ||||
Logroño | 68 + 30 |
384
|
16 |
598
|
Navarrete | 33 |
512
|
7 |
582
|
Ventosa | 30 | 9 | 575 | |
Nájera | 56 |
484
|
6 |
566
|
Azofra | 16 / 10 | 559 | 12 | 560 |
Santo Domingo de la Calzada | 71 + 100 / 32 |
638
|
12 |
548
|
Castilla y León Burgos |
||||
Redecilla | 32 | 745 | 11 | 536 |
Belorado | 57 |
770
|
13 |
525
|
Villafranca | 18 / 100 | 948 | 14 | 512 |
San Juan de Ortega | 58 + 50 |
1040
|
5 |
498
|
Atapuerca | 20 | 966 | 19 | 493 |
Burgos | 96 |
860
|
6 |
474
|
Villabilla | 8 + 10 | 833 | 4 | 468 |
Tardajos | 12 | 827 | 1 | 464 |
Rabé de la Calzada | 22 | 831 | 8 | 463 |
Hornillos del Camino | 32 + 10 | 825 | 7 | 455 |
Arroya San Bol | 10 + 10 | 850 | 4 | 448 |
Hontanas | 20 / 16 / 14 | 867 | 8 | 444 |
Castrojeriz | 32 / 25 |
800
|
9 |
436
|
Puente Fitero | 12 | 774 | 2 | 427 |
Palencia | ||||
Itero de la Vega | 12 + 8 | 772 | 8 | 425 |
Boadilla del Camino | 48 | 782 | 5 | 417 |
Frómista | 55 | 783 | 3 | 412 |
Población de Campos | 16 | 792 | 11 | 409 |
Villalcazár de Sirga | 19 | 809 | 5 | 398 |
Carrión de los Condes | 58 / 31 |
840
|
17 |
393
|
Calzadilla de la Cueza | 54 | 858 | 6 | 376 |
Lédigos | 50 | 883 | 7 | 370 |
Terradillos de los Templarios | 25 | 913 | 12 | 367 |
León | ||||
Sahagún | 64 + 16 / 13 |
816
|
9 / 4 |
355
|
Calzada del Coto | 24 | 822 | 31 | 351 |
Bercianos del Camino | 19 | 855 | 7 | 346 |
El Burgo Ranero | 26 | 878 | 13 |
339
|
Reliegos | 42 | 836 | 6 | 326 |
Mansilla de las Mulas | 46 + 5 |
799
|
22 |
320
|
León | 69 / 45 |
822
|
13 |
298
|
Villadangos del Páramo | 48 | 890 | 14 |
285
|
Hospital de Órbigo | 20 / 46 + 10 |
819
|
15 |
271
|
Astorga | 132 |
869
|
4 |
256
|
Murias de Rechivaldo | 18 + 3 | 882 | 4 | 252 |
Santa Catalina de Somoza | 38 | 997 | 4 | 248 |
El Ganso | 15 | 1013 | 9 | 244 |
Rabanal del Camino | 42+15 / 38 / 18+80 |
1149
|
9 |
235
|
Cruz de Ferro (Rautaristi) * |
1504
|
228
|
||
Manjarín | 20 | 1458 | 8 | 226 |
El Acebo | 10 / 14 / 24 | 1145 | 4 | 218 |
Riego de Ambrós | 20 | 920 | 5 | 214 |
Molinaseca | 30 (70) | 595 | 6 | 209 |
Ponferrada | 120 |
541
|
15 |
203
|
Cacabelos | 70 | 483 | 10 | 188 |
Villafranca del Bierzo | 50 + 30 / 50 |
511
|
3 |
178
|
Pereje | 30 | 542 | 10 | 175 |
Vega de Valcarce | 64 + 10 | 630 | 3 | 165 |
Ruitelán | 15 + 20 | 690 | 5 | 162 |
La Faba | 35 | 690 | 5 | 162 |
Laguna de Castilla | 15 | 1200 | 6 | 157 |
Galicia Lugo |
||||
El Cebreiro | 80 |
1330
|
2 |
151
|
Hospital de la Condesa | 18 | 1262 | 2 | 149 |
Alto do Poio | 18 | 1337 | 13 | 147 |
Triacastella | 56 |
665
|
17 / 10 |
134
|
(Samos) | 90 | 12 | (124) | |
Calvor | 62 | 520 | 5 | 117 |
Sarria | 40 |
453
|
4 |
112
|
Barbadelo | 18 | 580 | 8 | 108 |
Ferreriros | 22 | 663 | 10 | 100 |
Portomarín | 160 |
550
|
7 |
90
|
Gonzar | 20 | 551 | 6 | 83 |
Ventas de Narón | 72 | 704 | 6 |
77
|
Ligonde – Eirexe | 18 | 580 | 5 | 71 |
Palas de Rei | 60 |
565
|
6 |
66
|
Casanova | 20 | 480 | 5 | 60 |
La Coruña / A Coruña | ||||
Leboreiro | 20 | 453 | 4 | 55 |
Melide | 130 |
454
|
11 |
51
|
Ribadiso de Baixo | 62 | 300 | 3 |
40
|
Arzúa | 46 |
389
|
4 |
37
|
Santa Irene | 36 / 15 | 380 | 3 | 21 |
Arca do Pino | 120 | 305 | 12 | 18 |
Monte de Gozo / Monxoi | 500 |
368
|
6 |
6
|
Santiago de Compostela | 60 – 300 |
264
|
– |
0
|
* Täällä ei ole refugiota! Rautaristin juurelle pyhiinvaeltajilla on tapa heittää kotoaan tai matkansa varrelta tuomansa kivi ja sen mukana matkan ja elämän murheet ja huolet.